sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Materiahullun suosikki aikaa.. JOULU 2014

Jouluni pähkinän kuoressa~





Äidin kanssa leivottiin viisi pellillistä riisipiirakoita. Äiti teki taikinan ja kauli lättänäksi, minä laitoin puuron ja rypytin taikinan. ^^ Niistä tuli todella herkullisia

Siskoni ystävä toi Latelle todella suloisin joululahjan. Late ei vain oikein innostunut paketin avaamisesta vaan piti auttaa toista. Paketista ilmestyi tonttupuku ja lelu.  

Jouluaatto oli samanlainen kuten on jo muutaman vuoden ollut. Ensin joulupuuro äidin luona ja sitten siskon ja äidin kanssa mummolaan. Syödään jouluruoka, katsellaan lumiukko ja kuolataan kuusen alla olevaa paketti kasaa. Tänä jouluna sain kaiken mitä halusin ja vielä enemmänkin. Olen ehkä jo kasvanut siitä materiahulluudesta pois koska pieni paketti määräni tuntui todella suurelta :o
Myöhemmin illalla mummon luota lähdimme siskon kanssa taksilla isäni luokse. Taas syötiin ja nautittiin joulusta. Myöhemmin avattiin muutama paketti mitä tonttu oli isän luokse tuonnut ^^

Mitä lahjoihin tulee olin todella yllättynyt. Kaikki oli niin ihania kun voi olla <3

-objektiivi 70-300
-cupcake cultin t-paita
-killer pandan t-paita
-sukkikset
-Len Kagamine POP figuuri
-kolme (feikki) venytyskorua
-punainen kauluspaita
-mustat luurankokäsi hiussoljet
-yöpuku
-kaksi hajuvettä
-deudorantti
-suihku tarvikkeita
-huulikiilto
-pörrö sukat
-Hello Kitty magneetti
-suklaata
-vaahtokarkkeja

 Tietysti koirien oli saatava jotkin pienet lahjat. Vili ja Viivi ovat kuvassa repimässä pallon päältä kääreitä irti ^^
Myöhemmin pääsin uutta objektiiviani testaamaan. Pellolla vauhti oli todella kova ja vaati taitoa pysyä innokkaiden koirien perässä ^^
 Late nauttii jouluateriastaan. Taisi pienelle herralle maistua kun kaikki oli syötävä pois ^^





Lahjoista osa:

 sukkikset
figuuri
 toinen soljista
 hajuvedet
 venytykset
 kauluspaita (valmis spicen cossi)
killer pandan ja cupcake cultin t-paidat

Tänään myös joululahja rahoilla tuli tilattua
Mitens teidän joulunne meni?

//Len


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti