maanantai 2. maaliskuuta 2015

Minun taistelu uskon sydämmessä aka Ripari

Haudi hoi

Sain viettää hiihtolomani hieman erinlaisissa tunnelmissa rippikoulussa. Joka päivä kahdeksan tuntia opiskelua ja kotiin, päivärippikoulu siis kyseessä. Miksi päädyin valitsemaan päivärippikoulun? Tahdoin saada riparin mahdollisimman nopeasti alta pois.
Ruoka riparilla oli mitä parasta. Porukkakin oli hauska ja ohjaatkin kivoja. Vaikka tuntui ettei ripari pääty koskaan. Oppitunteja niin paljon.
Aluksi tuntui ettei kukaan ryhmästä puhu toisilleen koko leirinaikana. Sain huomata olevani väärässä. Jo ensimmäisenä "koulupäivänä" puhuttiin toisillemme ihan reippaasti. Paljon tuli porukan kanssa naurettua yhdessä.
Suurimman osa riparista istuin yksin piirellen. Tuntui etten sovi porukkaan tai minua tahdota edes mukaan. Onneksi syrjintä jota myös sain osakseni oli todella vähäistä.
Tietysti oli ulkoläksyt jotka piti opetella. Pahinta riparilla olikin niiden sanominen jollekkin ohjaajalle. Osasit sitten miten hyvin ne tahansa, aina sanoessa kaikki unohtui. Onneksi pääsin niistäkin hyvillä mielin läpi ^_^
Muutamat ensimmäiset päivät olin hieman omissa oloissani piirrellen. En oikein tahtonut innostua vapaa-ajalla muiden kanssa puhumiseen. Onneksi luonnosvihko ja kynät aina mukana.
Oma ryhmäni, jonka kanssa työskentelin riparin ajan oli mukava. Hyvin suoriuduttiin ryhmätöistä ja muutenkin, mitään ongelmia ei tullut. Isonen oli ihanan avulias ja todella kiltti.
Ma-Ke oltiin nuorisotalolla opiskelemassa uskon asioita. Torstaina olikin retkipäivä Fazerin suklaatehtaalle, tietysti oli uskonnollinen rakennuskäytävä katsomassa ennen sitä. Haha. Perjantaina siirryimmekin viettämään viimeistä rippikoulu päivää kirkkoon josta pääsemme ripiltä sunnuntaina. Lauantain olikin pyhitetty juhlien jne. valmisteluun. Sunnuntaina kirkkoo josta päästyäni olin saannut virallisesti naimaluvan.  Sain kunnian ottaa ristin kantamisen alttarille tehtäväkseni.

Tietysti ripari viikon aikana piti valmistella sunnuntain juhlia. Mitään isoja juhlia ei pidetty perus sukulaisvieraat ja muutama muu. 
Tiistaina olin kampaajalla jotta saadaan hiuskiin uutta eloa. Keskiviikkona otettiinkin rippikuvat. Lauantaina olikin kynsienlaittoa. Syömisten valmisteluun en itse oikein perehtynyt erikoisemmin. Mummo ja äiti hoitivat sen tyylillä, uhka rohkeana myös leipoivat kakkuni itse johon tekivät hillonkin ominkäsin. Huoneeni sain kunnian imuroida ja matot ja cossit pöllyttää.

Tiistain kampaajan ja keskiviikon kuvausten jälkeen otettu pikainen räpsy äidin toimesta.
Salamavalon takia muokkailin tummemmaksi jonka vuoksi värit vääristyy..

 Konfirmaatio 1.3.2015




Minulla oli ainakin kivaa juhlissa ja kirkossa.Toivottavasti kaikilla muillakin konfirmoiduilla ja heidän perheillään oli mukavat pirskeet. Sain ihanan paljon ruusuja ja yhden kerperan *^*
Todella kauniita kortejakin sain.
Lahjat(kukkien lisäksi) ranneketju, kaulariipus ja Miljalta aivan ihania My little pony pinnejä, Raindow Dash hiusharja ja suloisia ponnareita!
Kiitos kaikille vieraille!

//Vilu aka Len//

2 kommenttia:

  1. Söps mekko, Panda on aina hyvä valinta vaikka itse sanonkin~ Onnittelut konfirmaatiosta, on aina iloinen asia kun nuoria liitetään kirkon täysivaltaisiksi jäseniksi ja toivottavasti riparilta jäi jotai henkistä asiaa elävään elämään ^^ (joo olen seurakuntahihhuli :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pandat on niin pörrösiä ja kaikkea ihanaa. Äidin ehdottama mekko kaiken lisäksi~
      Kiitos paljon!
      Seurakunta asiat on välil aika mielenkiintoisiakin ^^
      Raamattu hulluus iski riparilla jos joku!

      Poista