lauantai 20. kesäkuuta 2015

Koskenlasku

Aamulla herättyäni nappasin lenkkivaatteeni kaapista. Laitoin lippiksen päähän, pinkit lenkkarini jalkaan, päälleni laitoin vielä vettä pitävän takkini. Kutsuin enemmän tai vähemmän lihavan koiramme lenkki seurakseni. Lenkiltä tultua kello oli vasta vähän yli kahdeksan. Koskenlasku valmistelut alkaisivat vasta kolmen tunnin jälkeen. Kellon lyötyä 11.00 aloin pakkaamaan eväitäni. Matkasta tulisi kuulema pitkä.
Kaikkien oltua valmiina laskuun aloitimme matkamme. Jännitys vain kasvoi jatkuvasti. Kuskimme huudettua ajan kauan menisi ensimmäiseen koskeen sydämmeni alkoi hakkaamaan vielä enemmän. Aloimme laittamaan kypäriä päähän ja valmistauduimme soutamaan. Moottori sammutettiin ja melat jaettiin. Tehtävä olisi päästä virran vauhtiin. Pidin kiinni laukustani katsoen muiden melomista. Lopulta koski oli kohdalla. Kiljuin suoraa huutoa, vettä tuli päälle enemmän tai vähemmän. Jolloin kiljuminenkin lisääntyi. Tunne oli jotain mahtavaa tätä olin odottanut. Ja se oli vielä mahtavempaa mitä luulin.

Seuraava koski olisi tunnin ajomatkan päässä. Otimme pelastutliivit ja kypärät pois. Otin repustani limsan ja otin vain rennosti. Tarkistin puhelimeni. Matkanvarrella pysähdyimme grillaamaan. Vaikka makkarasta en piittaa se sillä hetkellä maistui todella hyvältä. Nälkä oli niin suunnaton. Vaatteetkin kuivuivat lämpimän tulen äärellä.

Syötyämme matkamme jatkui, ei mennyt kauaa ja seuraava koski kohtasi meidät. Tällä kertaa suurempi, vedeltä ei taaskaan vältetty. Kastuin jälleen läpimäräksi ja enemmänkin. Viimeinen ja paras koski olikin aivan lähellä. Nauroin enemmän tai vielä enemmän. Tunne oli niin mahtava. Kuskimme sanottua kosken olevan viimeinen minua hieman jopa harmitti. Tahdon päästä pian uudestaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti