tiistai 4. elokuuta 2015

Miten päädyin käppänään?


Miten kaikista toinen toistaan minua keihtovimmasta rodusta päädyin juuri kääpiösnautseriin? Mikä siinä viehätti minua? Olinhan kasvanut spanielin kanssa ja muiden suurempien rotujen kuin käppänä. Joskus ala-aste aikoina rakastuin koiriin joilla oli "parta"pitkään ihailin ja katselin kuinka monella rodulla oli ns. parta. Niihin aikoihin käppänä käpötteli sydämmeeni, olin jo pidempään haaveillut omasta koirasta mutta tietenkään vanhempani eivät olleet samaa mieltä olinhan vasta 10vuotias. Yläasteelle mentäessä aloin puhumaan uudelleen koiran hankinnasta, "Sitten ku oon omassa kodissa ja raha tilanne sallii otan koiran". En tosiaankaan koskaan kuvitellut saavani oman pennun jo yläaste vuosien aikana. 
 Mikun tulopäivä, n.7viikkoa
Äitini oli pitkään katsonut kun olin yksin ja todella maassa. Usein sain lukea miten muilla oli kivaa ystävien ja harrastustensa parissa mutta minä olin yksin kotona. Syy on pääösin ihan minussa itsessäni, mitä en lähtenyt muiden matkaan, mitä en yrittänyt tutustua muihin? Ei se vaan tuntunut oikealta koska sitkeyteni tutustuessa muihin harvoin palkittiin tai ystävyys ei syystä tai toisesta kantanut. En muista minä iltana se tapahtui ja äidin kanssa otettiin asia puheessani, itkin kokoajan kun puhuin asiasta. Vitsinä äidi ehdotti että olisi pitänyt ostaa siskoni kaverin kilpikonna. Jostain se sitten lähti suurinhaaveni toteutui ja äiti ehdotti koiran hankintaa. Pidempään äitini olikin uutta koiraa tahtonut mutta vanhempi koiramme on äidistäni mustasukkaisuuteen taipuvainen. Kerroin hänelle tahtovani kääpiösnautserin jo samana iltana äitini etsi tietoa rodusta ja niin myös minä. Ensin rodun arviohinta pomppasi hieman silmille mutta tiesin että sillä rahalla saan varmasti terveen koiran joka on terveistä vanhemmista. Parin päivän kuluttua aloimme tutkimaan eri kasvattajia, kaksi vaihtoehtoa alkuun sain. Ensimmäisellä oli juuri kaikki pennut mennyt varaukseen mutta toisella tärppäsi ja olimme ensimmäiset varaajat.
Miku n.8viikkoa
 Seuraavan viikon alussa lähdimme katsomaan kasvattajaa ja pentuja. Pentujen emo ja mummo valloittivat samantien sydämmeni aivan ihania ja todella kauniita koiria. Pääsime katsomaan pieniä madon kaltaisia pentu olentoja. Se tunne aalto mikä kävi lävitsesi, joku noista pienistä olennoista saattaa olla minun tuleva pentuni. Kasvattajan kanssa juteltiin rodusta ja siitä millaiseen tarkoitukseen pentua haemme. Tottakai linja oli selvä, harrastekoira. Lopulta kotimatka alkoi ja kasvattaja käski meidän miettiä ja ilmoittaa kun olimme varmoja jotta voimme maksaa varausmaksun. Seuraavana päivänä varausmaksu maksettiin ja alkoi piinaava odotus. Aina kun oli mahdollista ostin pennulle jotain, haastetta toi pitää pikkusiskoltani asiasalassa. Etenkin kun muutaman kerran he jotka tiesivät meinasit asian lipsauttaa.
Viimeisenä päivänä ennen pennun hakua syöksyimme lemmikkikauppaan ostamaan noutajahihnan kasvattajan ohjeiden mukaisesti. Kasvattajan luona istuimme keittiön pöydän ääressä ja hän selitti tarkemmin pentuni rakenteen. Laitoimme paperiasiat kuntoon ja hän ohjeisti vielä minua miten mennä pennun kanssa eteenpäin. Viimein koitti hetki jolloin sain pennun syliini, itku oli todella lähellä. Se haave jota et uskonut vielä pitkiin aikoihin tapahtuvan lopulta tapahtui, se lämmin tunne mikä meni kehossani läpi, sitä ei voi kuvailla sen voi vain tuntea. Olin henkisesti jo valmistautunut hirveään huutoon koko ajomatkan, kävi aivan toisin, pentu oli hiljaa koko matkan ja lopulta nukahti. Pysähdyimme matkalla Brunebergin suklaatehtaalle sillä aikaa kun isovanhempani ja äitini menivät ostamaan suklaata minä jäin pissattamaan pentua. Viereemme parkkeerasi muutaman hengen porukka josta muutama tuli katsomaan Mikua ja kysymään pennun ikää. Se ylpeyden tunne mikä tuli, viimein sinä sait olla hän jolta kysytään pennun ikää etkä kysyjä. Kotiin saavuttuamme alkoi kuumottaa vielä enemmän siskoni reaktio joka oli se mitä oletimmekin "Mie saan sitten hevosen".
Miku n.10viiikkoa

Mitens nyt blogi kun näitä pentupostauksia on alkanut ilmestyä?
Pääpaino on edelleen cosplayssa sitä en muuta koska niin se on hyvä. Faktaahan on myös se etten ravaa coneissa tai kuvaamassa joka viikko eli postauksia tulisi onnettoman vähän. Koira-aiheiset postaukset tulevat olemaan vain sivutavaraa tai kuka sitä tietää jos teen Mikua varten erillisin blogin kun pentu kasvaa ja pääsemme ns. tosissaan harrastamaan agilityä, rally-tokoa ja näyttelyssä pelleilemistä. Faktahan on se että tottakai kun saa jotain uutta ja hienoa mistä on pitkään haaveillut siitä tahtoisi kailottaa kaikille, Miku on nyt minulle se uusi ja hieno asia.

//Vilu aka Len// 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti