perjantai 4. joulukuuta 2015

Viimeinen koe tehty

Kuten otsikosta voi päätellä tänään tein viimeisen kokeeni! Sanakoe englannista on vielä tulossa, mutta siitä ei olla. Yhteiskuntaopin kokeesta sain ysin, hieman olin jopa pettynyt numeroon. Biologian ja maantiedon numerot jäänköön salaisuudeksi. Petyin kyllä hieman niihinkin, mutta en niin paljoa kuin yhteiskuntaopin. Kemiasta en olisi päässyt läpi ellei opettaja olisi hellittänyt arvosteluaan. Matikastakin läpi pääsin, ensin harkitsin uusintaa, mutta sovin opettajani kanssa jos seuraavan kokeen mokaan sen uusin. Äidinkielessä sain tehtäväksi tehdä kirjoitelman, aiheet oli määrätty valmiiksi, kirjoitin naisellisuudesta. Opettaja kehui minua ja sanoi harvan ysiluokkalaisen tekevän samanlaista tekstiä. 

                                     
 
                                     
 Siinä onkin ainoat asukuvat. Oon ollu jotenkin hirveän laiska vaatteiden suhteen ja juoksuhousut+t-paita neuleen kanssaon ollut se vaatetus. AP:n paita pääsi jälleen käyttöön, tykkään siitä niin hirmuisesti. Printin takia paita on vain pestävä hienopesussa yksinään.

                                     
 Aloittelin myös uutta maalausta. Jälleen kortiksi sitä teen. Maalaaminen on ihanaa vaihtelua perus promakerin käyttöön.

                                     
  Nyt on neljä luukkua kalenterista avattu. Miku on oppinut, että joka aamu kannattaa tulla aamupalan jälkeen mamman huoneeseen niin saa herkkua.

         
 Love Live on ollut ahkerassa käytössä. Olen kyseiseen peliin hurahtanut nyt täysin. Pelatassa unohtuu hetkeksi kaikki ja saa kuunnella hyvää musiikkia.


//vilu kun aka Len//

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti