torstai 3. maaliskuuta 2016

Minun tarinani


Aloitin seitsemännen luokan vuonna 2013 jolloin kaikki muuttui. Minusta tuli koulukiusattu syynä erilainen pukeutumiseni ja osittain tapa miten puhun. Ensimmäisinä päivinä kuulin usein kommenteja "nukenvaatteisiin pukeutuja" ja kysymyksiä pidänkö muka oikeasti näistä vaatteista. Joskus ruokalassa ystäväni yritti puhua minulle ja hänen vieressä istuva totesi "älä puhu hänelle alkaa vain huutamaan". Muut lopettivat ajan kanssa ja oppivat etten muutu. Hyväksyivät minut luokkaansa paitsi yksi. Olin hänen silmätikkunsa, hän kenelle pystyi huutamaan mitä vain. Milloin sukupuolielimistä ja milloin vaatteistani. Olin läski lehmä ja kuvottava ihminen. Hän haukkui joka tunti minua jos vierekkäin olimme. Vasta seitsemännen luokan lopussa opettaja huomioi minut. Lähdin itkien pois luokasta ja halasin vain ystävääni. Itkin ja itkin paljon. 

      
 
Kesäloma alkoi ja uskalsin toivoa, että kiusaajani on kasvanut. Sama laulu jatkui. Olin edelleen kuvottava ja sen ihmisen kuka minusta pitäisi täytyisi olla sokea. Kerran tunnilla juttelin ystäväni kanssa facessa ja siitä kiusaaja sai ison metelin aikaan. Taas olin hirveä ihminen ja puhelimeni valo sattui häntä silmiin. Opettaja ei sanonut kiusaamiselle mitään. Lopulta hän puolusteli kiusaajaani. Sillä hetkellä tapahtui jotain. Koko muu luokka puolusti minua. Kysyi opettajalta miksi kiusaajani saa tehdä minulle huonon olon? Miksi kukaan ei puutu siihen? Viimein vuosi päättyi monien itkujen jälkeen. Aloin olla masentunut ja elämänilo oli poissa. Sama vuonna minut oli jätetty ja en tahtonut päästä yli. Jäin roikkumaan ja kulutin voimia ihmiseen kuka satutti minua.

Yhdeksäs luokka alkoi. Kiusaajani oli siirretty eri luokalle. Masennukseni oli alkanut parantua kiitos koirani jonka kesällä sain. Kiusaaminen oli loppunut ainakin melkein. En silti ollut unohtanut ihmistä ketä joskus rakastin. Uusi mahdollisuus hänen kanssa tuli. Ystävät varoittelivat ja sanoivat minun tekevän virheen. Tein sen silti. Rakastin liian paljon. Lopulta se päätös selvisi virheeksi. Mutta ilman sitä virhettä en olisi päässyt yli hänestä.

     

 Nyt tunnen sen luissa ja ytimissä. Olen parantunut. Olen täysin terve. Osaan rakastaa ja uskallan ottaa ihmistä kädestä kiinni. Voin olla ihmisen lähellä kuka on pelkästään minulle hyväksi. Tämä ihminen huolehtii minusta ja keksii kanssani mitä tyhmempiä ideoita. Tiedän ettei minun tarvitse olla mitään muuta kuin oma itseni. Olen voittaja. Voitin vihollisista pahimman. Itseni.

//Vilu kun aka Len// 

 

2 kommenttia:

  1. Wau mikä kasvutarina! Musta tuntuu, että vaikka oon sua melkein kymmenen vuotta vanhempi, en ole tajunnut elämästä käytännössä vielä noin paljon kuin sinä. Olipa kiva lukea pohdiskeluasi. Melkoista, että oot joutunut kiusaamisesta selviämään melkein yksin. Ikävää kuulla, ettei opettaja puuttunut siihen. Onneksi sulla oli puolustavia luokkakavereita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hirmuisesti! Olen aivan otettu. Pohdiskelu auttaa selventämään omia ajatuksia. Olen kyllä ikuisesti kiitollinen luokkakavereilleni. Se tuntui todella hyvältä saada puolustusta.

      Poista