sunnuntai 7. elokuuta 2016

Tyylistä

Tyyli on asia joka kehittyy jokaisella huomaamatta. Toisten tyylille on olemassa nimitys kuten gootti, scene tai lolita jne. Tyylin on annettava kehittyä ja ostettava vaate joka juuri sillä hetkellä tuntui hyvältä. Mikään tyyli ei ole toistaan parempi tai huonompi. Katukuvasta erottuvat eivät ole yhtään sen parempia ihmisiä kuin massan sekaan sulautuvat. Vaatteen pitää tuntua juuri itsesi mielestä hyvältä. Kenenkään toisen mielipiteen ei pidä antaa vaikuttaa.

                                  
7lk tutustuin katutyyleihin ja löysin rakkauden cupcake cultin vaatteisiin. Hameet ja polvisukat kuuluivat asuun kuin asuun. Nuo hiha jutut olivat myös todella pop minulla. Ilman tätä sekametelisoppaa en olisi päässyt tähän pisteeseen.
Tottakai olen itsekkin joskus ollut muodin mukainen. Ala-asteella käytin vielä farkuja ja ns. normaaleja kuteita. En miettinyt yhtään sopiiko vaatteet yhteen vaan yhdistelin miten tahdoin. Tietysti aikansa kuumin ilmiö tissivyöt ja legginsit tuli koettua. Legginsit ovat edelleen pitkien paitoja tai hameiden kanssa hyvä vaihtoehto minulle.

                                
Voisi kai sanoa, että elin 7-8lk jonkin sortin emo/scene vaihetta. Peruukki piti olla aina päässä ja tuo valkoinen kaulapanta oli vakiovaruste. Halusin kovasti lävistyksiä, joita onneksi äitini ei antanut minun ottaa. Nyt katuisin jokaista lävistystä jonka olisin tahtonut. Kiitokset siis äidille. 
                             
                              
Kokeilkaa rohkeasti eri tyylejä. Ostakaa vaatteita jotka tuntuvat nyt hyvältä. Anna itsesi muuttua. Tein itse joskus sen virheen etten antanut tyylini muuttua. Nyt uskallan antaa sen muuttua ja katsoa mitä tapahtuu. Ehkä cupcake cultin varastoni muuttuu jack&jonesin paitojen varastoksi, mutta se tuntuu nyt oikealta. Hameet ovat edelleen osa minua ja tulevat aina olemaan. Voin erottua massasta vaikka ylläni ei ole pelkästään ernukauppojen vaatteita. Voin kävellä ylpeäni pinkki teppo leipojan laukkuni kädessä, vanssit jalassa, mutta silti edustaa katutyyliä.
Leikkikää hiuksillani rohkeasti. Ne kasvavat aina takaisin.

//vilu//


2 kommenttia:

  1. Tosi asiallinen ja mielenkiintoinen teksti. Se on ihan totta, että kenenkään oma tyyli ei ole muiden päätettävissä eikä muut saisi vaikuttaa omaan päätökseen.

    http://inka-allornothing.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos
      Toiset antavat liian helposti vaikuttaa muiden omaa tyyliinsä.

      Käyn tsekkaamassa blogisi

      Poista