tiistai 27. syyskuuta 2016

Nyt se on menoa

Tässä tektissä ei ole välttämättä mitään järkeä. Kirjoitan tätä lähinä kasatakseni omia ajatuksia. Siitä on ehkä viikko, kun otin yhteyttä koulumme psykologiin. Kerroin, että tahtoisin varata ajan ja jutella hieman koulun alusta. En olisi uskonut, että vain yhden sanan sanominen saattaisi minut niin suureen romahdukseen. Itkin heti, kun avasin suuni ja kerroin ettei nyt mene hyvin. Että olen väsynyt ja olo on laskenut hirmuisesti.

Kerroin hänelle siitä milloin masennukseni ensimmäisen kerran alkoi ja miten se ilmeni. Kerroin kuinka hiljalleen tuo vierailijani söi minua sisältä ja lopulta saattoi minut niin väsyneeksi etten jaksanut enää elää. Psykologi sanoi, olevansa pahoillaan kun olen joutunut pitämään sisällä niin rankkoja asioita niin kauan. Sain diagnoosin. Vakava masennus, jota ei ole hoidettu. Riski sairastua uudestaan.
Alamäkeähän tämä kokoaja on ollut. Psykologi ehdotti jo ensimmäisen 5min jälkeen, että on parempi siirtyä pitkäaikaisempaan hoitoon. Lääkärille ajanvaraus ja psykologi on apuna niin kauan kunnes pääsen nuorten polille. Ainoa ajatukseni oli "kirjoittakaa vain otsaani hullu". Käsittelimme monia asioita läpi. Asioita jotka tekivät kipeää, mutta niiden sanominen oli kuin laskisi todella suuren taakan selästä.
Kerroin hänelle, että saan iloa vieläkin monista asioista. Siitä, kun onnistun tunnilla. Näen ystäviäni. Saavutan jonkun tavoitteeni. En yllättynyt, että pääsin täyttämään paperia jolla katsottaisiin suuntaa ololleni. Sain tuloksen jonkinasteinen masennus. Tuttu sana jolla olen peittänyt vakavan masennukseni sanomalla jonkinasteinen. Nyt tiedän toisin. Olen oikeasti ollut niin sairas ja hoitamatta jätetty ettei sitä tahdo ymmärtää. Nyt saan hoitoa. Asiat on laitettu käyntiin ja apua on tulossa.


//vilu//

4 kommenttia: