tiistai 25. lokakuuta 2016

Kahville?

Helluri hei! Eli pitkästä aikaa ajattelin paneutua oikein kunnolla ja kirjoittaa teille mitä minulle kuuluu? Miten on mennyt? Ja onko tapahtunut mitään erityistä?

Aloin tosiaan 18.10 torstaina käymään nuorisopsykiatrian poliklinikalla masennuksen takia. Nyt olen jo kerran käynyt ensikäynnin lisäksi. Psykologini on hirmuisen mukava ja hänelle on helppo puhua vaikeistakin asioista. Minulla on oikeus sanoa jos en jostain aiheesta jaksa tai halua puhua. Ensikäynnillä itkettiin hirmuisesti, mutta samalla tunsin suurta helpotusta. Enää ei tarvitse pitää niin suuria asioita sisällään vaan asioita käsitellään ja saan tarvitsemaani hoitoa. Nyt vasta perehdytään siihen kuka minä olen ja miten minua voisi auttaa. Olen käynyt verikokeissa ja sydänfilmissä ja nyt odottelen tuloksia. Tavallaan toivoisin vian olevan kehossani eikä mielessäni. Sitä olisi ehkä helpompi hoitaa kuin pelkästään sairastunutta mieltäni.
Jotenkin ihmissuhteet on alkanut mennä sairastumiseni myötä huonoiksi. Tai silloin kun rohkenin puhumaan ja kertomaan kunnolla, että nyt ei mene hyvin. 


Onhan tässä jotain hyvääkin tapahtunut. Pääsin viimein pelaamaan Fran Bowta jota olen jo pitkään tahtonut pelata, Olenkin kyseistä peliä pelannut hirveällä innolla ja kohta tarina onkin ohi. Toivottavasti saan iloisen lopun. 
Toinen iloinen asia on Joulu! Olen äitini tytär ja sen takia aloittanut lahjojenkin hankinnan ajoissa. Glögiä aloin juomaan jo syys-lokakuun vaihteessa. Äitini polttelee ahkerasti kynttilöitä joiden valosta/tuoksusta saan nauttia. 
Olen nähnyt myös ystäviäni Lappeenrannassa paljon aktiivisemmin. Hyvä seura ja parempi mieli. Harmi, että matkaa on jonkin verran niin ei nähdä niin usein kuin tahtoisi.
Mikun silmäpeili meni hyvin! Terveet ja hyvät silmät. Vaikka muuten toinen on maanantain laatua on silmät kunnossa ja luonne 10+. Mikusta puhuenkin toinen on alkanut selvästi aistimaan masennustani. Miku ei ole oikein ikänä tykännyt nukkua kanssani yläkerrassa, koska Late on alhaalla. Nyt Miku on alkanut tulemaan ylös nukkumaan kuin kertoakseen, että hän valvoo untani ja vahtii ettei möröt pelota. On tuo koira minulle vaan yksinkertaisesti kaikkeni. 


Sain myös tietää työssäoppimis paikkani! En pääse vaihtamaan vaippoja jota kovasti olisin halunnut. Sen sijaan pääsen tukemaan esikoululaisten kasvua. Heidän kanssa on onneksi ehkä hieman helpompi tehdä ja toimia sekä hyödyntää taitojani. Syysloman loputtua menee parisen viikkoa ja pääsen ns kentälle neljäksi viikoksi. Hieman jännittää vaikka tuttu paikka, koska enää ei saa tehdä virheitä vaan on näytettävä mihin pystyy. 
Perjantaina menen jälleen käymään polilla ja toivon saavani tietoja silloin verikokeestani ja sydänfilmistä.

Hyvää syyslomaa heille ketkä sitä viettävät!
Täällä Kotkassa satoi tänään ensilumi maahan. En ollut laisinkaan moiseen valmis.

//vilu//


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti