maanantai 7. marraskuuta 2016

9 syytä iloita juuri nyt



1. Lumi. Ihanan valoisaa ja lumi on muutenkin todella kaunis elementti. Etenkin puhdas vasta satanut lumi.

2. Olo on ollut nyt viikon todella hyvä. Ei ole itkettänyt eikä ahdistanut. On ollut vain todella hyvä olla.

3. Kävin tänään tutustumassa työssäoppimispaikkaani ennen koulun alkua. Odotan jo maanantaita kuin kuuta nousevaa, että pääsen kentälle näyttämään mitä osaan.


4. Glögi. Mikään ei ole niin suurta herkkua kuin glögi. Aloitin glögin juomisen jo syyskuussa eikä loppua näy.

5. Jaksoin tänään mennä VPK:n kerholle ja näytin miten ihminen laitetaan kylkiasentoon. 

6. Uni. Olen alkanut saamaan viimein unta kunnolla joka vaikuttaa myös hyvään olooni,


7. Talvivaatteet. Tuo uusi Vilan takki saa mut joka aamu heräämään ja nousemaan sängystä, Niin lämmin ja mukava päällä.

8. Hyvä ruoka. Mikä voisi olla parempaa kuin hyvä ruoka hyvässä seurassa?

9. Lenkit. Lenkkeily virkistää ja on vain niin parasta nähdä miten Miku nauttii metsässä olosta.


Mikä saa sinut juuri nyt onnelliseksi?

//vilu//

4 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että vointisi on mennyt parempaan suuntaan :3 Kyllä kaikki vielä järjestyy, mie uskon siihen ja myös siuhun! :>

    Ite tykkään viime viikolla tännepäin tulleesta lumesta, heti on paljon valosampaa kun on valkea maa :D Toivottavasti lumet kestävät läpi talven ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Usko parantumiseen on itsellänikin noussut hirmuisesti. Tästä vielä ponnistetaan!

      Lumi tekee maisemat niin paljon valoisemmaksi!

      Poista
  2. Oiii ihana postaus ja kauniit kuvat, tuli ihan iteki hyvälle mielelle :)

    VastaaPoista